sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Party on




Pieni suklaakauppa



Tallinnan vanhaa kaupunkia






Suvun naisten kesken tehty rentoutumisretki Tallinnaan oli ihana. Vanhassa kaupungissa oli kaunista ja tunnelmallista. Kauneushoitoja, hyvää ruokaa ja mahtavaa seuraa :)



maanantai 13. heinäkuuta 2009

Ruudun takaa


Tänä kesänä emme ehdi tehdä pihalle paljoakaan. Se näyttää siis japanilaiselta kivipuutarhalta murskeineen.. :) Savimaata on myös kasoittain siellä täällä. Lähtökohta ei siis kuulosta kovin hyvältä, mutta luonto järjästikin yllätyksen! Koko etu ja takapiha kasvaa  valkoista savikukkaa. Se näyttää pitkältä päivänkakkaralta ja on näyttää kauniilta kun se heiluu tuulessa. 

Talon maalausta


Talo sai kauniin sävyn. Kylläkin sattumien kautta, mutta monesti hyvät ja parhaat asiat elämässä tapahtuvatkin äkkiä ja ikäänkuin sattumalta. Olin ilmoittanut maalikauppaan väärän sävyn, en edes tarkistanut asiaa koska olin varma siitä että se sävy oli se oikea!  Yllätys olikin melkoinen kun pihaan pamahti monta purkkia väärää sävyä. Aluperäinen väri piti olla mustikansininen, mutta tämä sävy olikin taivaansininen. Siinä pähkäiltyämme ihastuimme kuitenkin sävyyn ja talo saa taivaansinisen värin!

Muffinssien leipomista


Olen aina ollut sitä mieltä, että lapsia ei kannata kasvattaa uusavuttomiksi. Siksi rohkaisen heitä esim. leipomaan. Saavat itse etsiä mittoja, jauhoja ja kokeilla, onnistua ja erehtyä. Meillä tytöt on jo aika hakoja leipomaan ja tekevät itse alusta loppuun asti. Selvästi tykkäävät, että saavat jotakin konkreettista aikaan ja aina on  apuakin saatavilla - joko äiskältä tai pikku pojulta!

Poju


Eläintarhan epelit





Eläintarhan eläinkunta on kiinnostavaa. Neiti piti eniten flamingoista. Poju taisi tykätä riikinkukosta, mutta eniten huomiota herätti ohikulkeva purjevene. Poju oli varma, että siellä matkusti muumit. Muumikirjoissa muumiväki seilaa veneellään, mikseivät siis ajaisi eläintarhankin ohi, päätteli poju 2v.  

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Minä synnyin niin




että tulin hissillä ylös ja aloin kulkea sun perässä. Sillain minä synnyin. -Helakisa-

Poika täyttää vuosia






Poikasella oli ihanat syntymäpäivät, häntä muistettiin ja oli iloiset juhlat. On jo kaksi vuotta siitä juhannuksesta, kun poikanen syntyi tähän maailmaan.. aika menee niin äkkiä. Aina sitä lapsieni syntymäpäivillä palaan syntymähetkeen. Vahvat muistot, suuret tunteet, elämän tähtihetket.. Nämä tulen aina muistamaan.